Sattuipa eräänä aamuna Lahden Rautatieasemalla keväällä 1978

 Olin aamujunalla postinvaihdossa, kun venäläisistä vaunuista purkautui ulos tämä ryhmä, jota kukaan ei ollut Lahdessa vastassa. Reippaana nuorena miehenä autoimme VR:n miesten kanssa ryhmän tavarat asemalle ja koska meillä oli sen verran yhteistä kielitaitoa sain selville, että ryhmä oli Tsekkoslovakiasta ja sieltä Slovakian puolelta.
 Hoidin työvuoroni loppuun ja palasin asemalle hommaamaan ryhmälle apua.

 Lahdessa oli silloin helpoin tapa auttaa venäjää puhuvia soittamalla Eila Sirnelälle.
 Eila saapui paikalle, kun oli ensin selvittänyt, että ryhmä oli vain laitettu Leningradissa väärään junaan ja heitä odotettiin Suomeen vasta päivällä tulevalla Moskovan junalla.

 Eila Sirnelällä oli homma hallussa siihen aikaan ja ei aikaakaan kun pääsin minäkin tutustumaan, mitä turisteille Lahdessa esitellään. Sain silloin aivan valoisan kuvan kotikaupungistani ja Pentti Papinahon 1975 Lahden Sairaalanmäelle pystytetty Hakkapeliittojen kotiinpaluu patsas tuli myös esiteltyä näille turisteille, joiden kotiseudulla hakkapeliitat olivat sotineet.

 Turistikierroksen jälkeen ryhmä sai vapaa-aikaa tutustua Lahteen ja minä tarjosin kahvit kotonani ryhmänjohtajalle Katina Kühnovalle, jolta sain myöhemmin kiitoskortin Nitrasta läheltä Bratslavaa.
 Sen verran olen netistä häntäkin seurannut, että hän vietti osallistuvaa elämää myöhemminkin niin paljon, että en ihmetellyt, että hän sai kauniit muistosanat tyttäreltään marraskuussa 2014.

 Laitan tähän lainauksen tekstistä. Ehkä joku Nitrassa kiinnittää siihen huomion ja katsoo nämä 40 vuotta vanhat kuvat.

Pohrebná rozlúčka so sestrou Katinou Kühnovou 15. 11.

Laitan tämän joulukortinkin tähän niin saa värikäs tarina minun osalta lopun.

      

                                      Marraskuu 2016

On se vain kumma asia, kun herää marraskuuhun ja alkaa ymmärtää Salvator Dalia ja Voltairea.

Meidän maailmankuva

                                          Olgino Karjalankannas  1982
                                         Vietimme muutaman hauskan päivän näiden armenialais-
                                         ten ammattimiesten seurassa Motelli Olginossa ja Lenin-
                                         gradissa. Heidän kanssaan opin, että oikeassa seurassa
                                         turisti on kuin herrankukkarossa.

                                          Ijevan, Tavuš, Armenia
                                          Idsevan 1988 yllä miesten olevien kotikaupunki

                                         Spitakin maanjäristys sattui Armeniassa 7. joulukuuta
                                         1988. Se oli voimakkuudeltaan 6,9 Richterin asteikolla
                                         ja tuhosi muun muassa Spitakin kaupungin kokonaan.
                                         Kaikkiaan järistyksessä kuoli lähes
                                           25 000 ihmistä.
                                          Armenian talous kärsii järistyksen vaikutuksista yhä,
                                          yli kaksikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen
                                     
                                         Tästä kirjeestä olen ylpeä monestakin syystä.
                                          Paras on se, että se tuli perille.
                                          Huono asia oli se, etten koskaan enää jatkanut kir-
                                          jeenvaihtoa, koska tuli venäjän kielen kirjoittamisen
                                          opiskelu laiminlyötyä ja muutakin puuhaa oli yllin kyllin.
                                           Siksi näiden Тагик+Аилот+Самвел kohtalo jäi
                                          vaivaamaan. Harkoviin he lähtivät komennukselle
                                          kirjeen mukaan.

                             Ninni ja Seppo

                                    Joni Olginossa

                              Armenia on suomalaiselle

                              melko tuntematon paikka

  

                                               Tämä kartta sai ajatuksiin vauhtia

            Olen jonkin verran saanut seurata armeenialaista elämää ja elokuva Vodka lemon

             näyttää Armenian elämän raadollisenkin puolen.
             Olkoon tämä pieni juttu alkuna tarinalle maasta, johon Nooan arkki rantautui.


                                Elämäni ensimmäinen armenialainen

        Sakartvelossa Tbilisissä Hotelli Tbilisin valuuttabaarissa kohtasi Leon,
          joka hoiti omaa valtakuntaansa hotellin kellarissa. Meillä juttu luisti ja
          Leo hoiti tarjoilun lisäksi soitto puolenkin.
                              
          Charmatti baarimestari oli meidän suomalaisten suosikki. Olisi kiva, jos
         saisi jostain tietää mitä hänellä tänä päivänä kuuluu.


                                                                            Leon Baarin valikoima ei päätä huimannut, mutta iloisen tunnelman se joka ilta sai aikaan.